Volvo Ocean Race Suomenlahdella

Tänään minulla oli erinomainen mahdollisuus päästä bongaamaan Volvo Ocean Race -maailmanympäripurjehdukseen osallistuvia purjeveneitä. Veneet ohittivat Suomenlahdella Helsinki-pituuspiirin, joskus puolenpäivän aikoihin. Sää oli kerrassaan upea! Tuuli puhalsi koillisesta noin 7 - 8 metriä sekunnissa.

Merelle pääsin Meripelastusseuran veneellä, Jenny Wihurilla. Sillä purjehdittiin aika vauhdilla lähelle kilpailijoita.

Näimme suurimman osan veneistä aivan Viron rannikon tuntumassa. Kohtasimme Pärispaen niemeltä noin 3,6 merimailia pohjoiseen ensimmäisenä Puman Il Mostron, sitten Telefonica Blackin ja lopulta Ericsson 3 -veneen. Loput veneet tulivat kärkikolmikon perässä.

Oli aika hienoa nähdä veneet näin läheltä. Viimeiset kahdeksan kuukautta olen seurannut niiden liikkeitä lähinnä tietokoneen ruudulta.

Moikkasimme Ericsson 3 -veneen miehistöä aika läheltä. Taisivat ilahtua, kun heiluttivat takaisin :-D

Ohessa hieman kuvia ja yksi video kohtaamisesta. Video on kuvattu matkapuhelimella, joten se on aika rosoinen.

Ensikontakti kärkeen: Puma painaa ensimmäisenä:


Ericsson 3 -veneen miehistö tapasi läheltä faneja:


Telefonica Blue kulki omaa kurssiaan:


Video Ericsson 3 -veneen kohtaamisesta:

Juhannusmatka 2009

Matilda irtaantui Inkoon vierasvenelaiturista oltuaan siinä parkissa melkein viikon ajan. Pakollisten ruokaostosten jälkeen matka kohti länttä alkoi. Ilma oli erittäin kolea ja lounatuuli puhalsi kylmästi. Koska päivä oli niin pitkällä ensimmäiseksi pysähdyspaikaksi valitsimme Elisaaren.

Seuraavana päivänä vettä satoi jatkuvalla syötöllä. Lähdimme matkaan ja ajelimme vastatuuleen seuraavat tunnit pitkin Barösundin ränniä. Purjehduksesta ei tullut yhtään mitään, koska vettä satoi välillä kaatamalla ja lounatuuli yltyi 8–10 metriin sekunnissa. Muutamissa kohdin, missä tuuli suoraan selältä, aalto nousi välillä niin korkeaksi, että vene meni välillä jopa takaperin. Perämoottori haukkoi happea ja huusi ikävästi.

Pitkän ajelun jälkeen pääsimme vihdoin Modermaganiin – tunnettuun luonnonsatamaan. Tankki oli tyhjä, mutta onneksi varakanisteri oli matkssa.

Rantauduimme saareen ensimmäistä kertaa, ja partiolaisten satamakirja oli suureksi avuksi. Vene ei osunut yhteenkään kiveen. Laguuni on tosi suojainen. Matalan syväyksen ansiosta pääsimme juuri siihen kohtaan, missä oli rauhallisinta. Tuuli ei juurikaan kiepotellut venettä.

Saaressa vierähti kaksi yötä. Sinne kiinnittäytyi myös muutamia muita purjeveneitä. Odottelin viereen veneitä, mutta onneksemme ne harvatkin löysivät oman paikkansa sivummalta.

Periaatteeni on, että luonnonsatamassa en kiinnitä fendereitä, mikäli paikassa on tilaa reilusti muille veneille. Modermagenin saari on juuri tällainen. (Toisenlainen on taas eteläisellä Saaristomerellä Björkön saari, joka on lähes aina täynnä. Siellä on venenaapureita kestettävä.)

Viereisessä Merikarhujen satamassa oli paljon veneitä. Gropalandetin saaressa oli railakkaat juhannustanssit, mutta juhlahumu ei juuri häirinnyt meitä.

Saari on ainutlaatuinen luontokohde. Jylhien maisemien ohella siellä on paljon elämää. Bongasimme muun muassa valkohäntäpeuran, pienen järven sekä paljon vesi- ja pikkulintuja. Joutsenpariskunnalla oli yksi poikanen. Korkealta kallioilta saattoi nähdä rantavesien kaloja uimassa. Oli eksoottista seurata muun muassa hauen ja lahnan (tai kampelan) liikkeitä. Saaren pohjoispuolen kallioilta saattoi hyvin seurata päivän päättymistä.


Juhannuspäivän jälkeen oli hyvä purjehdusilma. Ilma oli aamun sankan sumun jälkeen kirkas, ja tuuli oli paljon leppoisampi kuin edellisinä kahtena päivänä. Byxholmenin sauna houkutteli kylpemään, mutta jatkoimme matkaa eteenpäin.

Mutta minne? En saanut neuvoteltua Hangon vierassatamien kanssa sopivaa viikkovuokraa veneelle. Selvitykseni perusteella myös Hangonniemen pohjoispuolella oleva Hangon kyläsatama lienee lopettanut toimintansa, koska en saanut sinne yhteyttä.

Soitin lopulta Predium-vierassatamaan. Se osoittautui oikein hyväksi valinnaksi. Palvelu satamassa – ainakin tähän asti – oli oikein ystävällistä. Veneestä luvattiin pitää hyvää huolta pientä muodollista maksua vastaan.

Hangossa olisin maksanut viikkovuokrasta yli kaksinkertaisen hinnan. Juhannuksen jälkeen pakettihintoja on turha enää kysellä.

Täytyy muistaa Predium jatkossakin. Sinne on hyvät junayhteydet: Lappohjan juna-asemalta pääsee taksilla rantaan viidessä minuutissa.

Ensimmäinen testi

Kesän ensimmäisellä siirtopurjehdusviikonloppuna uusi puomiteltta joutui aika kovaan testiin. Päivä alkoi Suomenlinnasta ja päättyi Porkkalan niemeen. Onneksi ei jatkettu eteenpäin niemen länsipuolelle, sille pari tuntia rantautumisen jälkeen meidän yli pyyhkäisi ukkosrintama, jollaista en ole vuosiin nähnyt.

Olen purjehtinut monien ukkorintamieden vierestä, jolloin vettä on tullut kuin saavista kaatamalla, mutta tuulta ei ollut yhtään.

Viime viikkoinen kokemus oli aivan toisenlainen. Vettä tuli niin paljon, että näkyvyys meni hetkessä. Tuuli yltyi niin kovaksi, että naapuriveneet pomppivat laiturissa ylös alas. Tuolla hetkellä ei olisi huvittanut olla merellä. Salamat välkkyivät tosi näkyvästi.

Uusi puomiteltta joutui aika nopeasti kunnon testiin. Rankan ukkoskuuron ja noin kuuden tunnin sateen jälkeen sitlooda oli aivan kuiva. Alussa ensin epäilin, kuinka hyvin kangas pitää vettä, mutta pitäähän se!

Tässä hieman esimakua sateesta:

Siirtopurjehdukselle - puomiteltta on pop!

Tänään on se hetki, jolloin vene irtoaa kotilaiturista, eikä se palaa samalla paikalle vasta kuin heinäkuun viimeisellä viikolla. Suunnitelmissa on tulevina viikonloppuna viedä venettä kohti Saaristomerta.

Kun kesäloma alkaa, se voisi alkaa vaikka Nauvosta tai sitten Taalintehtaalta. Kiirettä ei ole, pääasia on purjehtia tulevina kahtena viikonloppuna niin paljon kuin mahdollista.

Upouutta puomitelttaani olen testannut vasta muutaman kerran. Testikokemuksista kirjoitan hieman myöhemmin, kun olen hieman viisaampi.

Nyt tuntuu siltä, että kyllä kannatti investoida. Esimerkiksi viime viikonlopun illat olivat tosi kylmiä. Olin kavereiden kanssa käymässä Kaunissaaressa. Illan hämärtyessä teltan alla sitloodassa oli oikein viihtyisää istua, kun ilman koleus ei haitannut olenkaan.

Folkkarien SM-kisat (kotikisa) jäävät minulta tänäkin vuonna väliin. Ehkä debyyttini on ensi vuonna.

Venepatjat

Veneessä on nyt upouudet patjat. Kansanveneen kapeat punkat määrittävät patjalle tarkat mitat (165 cm x 52 cm). Mukavuudesta pitää hieman tinkiä.

Valmiita patjoja ei ole Suomessa myynnissä. Tarkkojen mittojen kanssa uusien patjan tilaus on kuitenkin helppoa. Etolassa on patjapalvelu, missä patjat leikataan halutun kokoiseksi ja muotoiseksi.

Superloonipatjoja on eri paksuisia. Matildaan tilasin seitsemän senttiä paksu patjan. Se on jo selälle aika hyvä, eikä patja paina edes kovin paljon.

Neliö superloonia ei ole halpaa. Oma patjani maksoi 43 euroa neliöltä!

Tärkeintä patjoissa on kuitenkin ulkonäkö. Tavallisen ja tylsän laivaston sinisen patjakankaan sijasta valitsimme merihenkiset valko-ruskea-raitaisen kankaan. Kangas on jämäkkää, vettä hylkivää, mukavan pehmeää, kevyttä ja helposti ompelukoneella ommeltavaa. Eurokankaassa on hyvä valikoima erilaisia kankaita. Metri kangasta maksoi noin 30 euroa.

Puotilassa ei tykätä puuveneilijöistä!

Tämän kevään vesillelaskusta meinasi tulla farssi, kun Helsingin kaupungin merellisen osaston Puotilan yksikkö päätti juuri kahta päivää (14.5.) ennen laskua lukita laskuliuskan sähkökaapin oven. Oveen porattiin sopiva reikä ja se lukittiin hirmuisella munalukolla.

Kuuli asiasta aika pian parilta muulta puuveneilijöitä, jotka jäivät ihmettelemään kaupungin toimintaa. Hetken aikaa kauhistelin, että mistä saan sähköä laskua varten vuokraamaani uppopumppuun? Aggregaattia en halunnut vuokrata, kuten kerran tein Merisatamassa.

Soitto Puotilan yksikköön ei auttanut, eikä aneluihin suostuttu. Sieltä kehotettiin viemään ”puupurtilot muualle turpoamaan, koska laituria ei ole tarkoitettu tähän”, kuului vastaus.

Uppopumppuun ei saanut sähköä mistään muualta kuin kaukaa talvikentällä. Lähin tolppa oli noin 60 metrin päässä. Uhmasin mainittua kieltoa. Tai eihän turvotusta kielletä missään virallisesti, vai miten on?

H-hetkellä, kun köli kastui, vuokraamani tehopumppu yski heti alkuunsa, koska kolmen roikan yhdistelmä ei kestänyt ollenkaan pumpun tehoa ja sähkötolpan rele pompahti aina paikoiltaan.

Siinä sitten tuskailtiin ääneen yhdessä autokuskin kanssa kaupungin päätöstä. Vieressä oli sähköpiste, jota ei kaupungin kiellon mukaisesti voinut käyttää. Ovi oli visusti lukossa, eikä sen koputtelu auttanut. Jos olisin vetänyt sähkö kahden metrin päästä, olisi uppopumppuni hurissut oikealla tavalla.

Onneksi autokuskilla oli mukana uppopumppu. Sen ja oman pienemmän pumppuni avulla sain juuri pidetty veneeni pinnalla. Onneksi skenaarioissani varaudun johonki tällaiseen, ja otin pienen uppopumppuni mukaan. Vetämäni sähköjohtoyhdistelmä sentään kesti nämä kaksi pientä pumppua.

Näin jälkeenpäin edelleen ihmettelen, miksi puuveneilijät eivät voi käyttää sähkökaappia? Enkä ole ainoa ihmettelijä: samaa ovat pohtineet muut kanssaveneilijät, joiden veneet eivät pysy laskussa ilman pumppua ja sähköä pinnalla. Sama ongelma on taas esillä ensi keväänä – epäilemättä muuallakin kuin Puotilassa. Muiden vesillelaskupaikkojen tilannetta en tarkkaan tunne.

Kaupunki ei tietojeni mukaan halua, että puuveneitä turvotetaan veneliuskan kohdalle. "Puupurtilot" pitää ajaa heti laskun jälkeen muualle liuskalta. Ne häiritsevät muuten septitankilla kävijöitä ja muita laskuja.

Kaupungin virkahenkilöstö ei taida ihan tuntea, mitä
puuveneelle tapahtuu talven aikana, ja miksi se vuotaa vesillelaskun yhteydessä.

Jotkut puuveneet tarvitsevat enemmän turvotusta kuin toiset. Puuvene vuotaa aina laskun yhteydessä – enemmän tai vähemmän. Siksi jotkut eivät jaksa kauhoa vettä pois veneestä tunti tolkulla, kun sitä tulee sisään tuhansia litroja tuntien aikana. Tai jotkut eivät ehdi turvottaa venettä maalla ennen laskuta. Tai kaikilla ei ole kavereita aina mukana auttamassa. Helpointa on käyttää tehokasta pumppua. Pumppu tottelee sähköä.

Ei liuskoilla tule ruuhkaa. Puotilan laskulaituri on aika iso ja siinä kyllä mahtuu turvottamaan veneitä, vaikka olisi kuinka ruuhkaa.

Kun vahdin veneeni turpoamista 24h, ei ruuhkaa ollut nimeksikään. Jos ahdasta tulee, aina voi siirtää venettä sen verran, että tilaa löytyy väliaikaisesti. Näin menettelin viime vuonna. Silloin sain vielä sähköä liuskan kaapista – josta olen kaupungille kiltisti maksanut!

Jos sähköstä on maksanut, tiedoksi vaan, ettei ”se ole varastamista”, vai käyttääkö kaupunki viereisellä talvisäilytysalueella toisenlais

ta sähköä kuin laskuliuskalla?

Kun keskustelu Puotilan yksikön kanssa ei edennyt, otin yhteyttä liikuntavirastoon. Lähetin osastopäällikkö Turo Virtaselle postia ja hän lupasi selvittää asiaa (20.5.).

Toivottavasti asia etenee toivottuun suuntaan. Kyse ei ole suuresta ongelmasta. Kaupunki voisi palvella puuveneilijöitä tarjoamalla sähköä heille, vaikka erikseen lukitusta kaapista, vaikka pientä maksua vastaan! Liuskalle voitaisiin myös asettaa 24h katto, jonka sisällä puuvene pitää viedä omalle paikalle.

Pienellä eleellä monen puuveneilijän keväästä tulee kevyempi, kun ei tarvitse yöt miettiä, että mitähän tänä vuotta tapahtuu, kun köli kastuu. Ikävintä olisi, että kovalla työllä kauniiksi puunattu puuvene uppoaisi pohjaa vesillelaskun yhteydessä.