maanantaina, marraskuuta 24, 2008

Talvikatos notkuu

Talvi on saapunut ainakin hetkeksi Helsinkiin. Hyvä näin! Suomen yli pyyhkäissyt matalapaine toi Helsinkiin noin 3o senttimetriä lunta.
Maanantai-iltana lunta satoi edelleen. Veneelle oli aika vaikea päästä. Onneksi kävin tarkastamassa tilanteen venesatamassa, koska talvikatoksen katolle oli kertynyt reippaasti lunta – satoja kiloja.
Keskiparru notkui ja yksi poikittainen tukirima oli irronnut. Tovin aikaa sain paiskia töitä. Jyskyttelin laudan pätkällä lunta pois katolta. Lumi oli aika nuoskaista, eikä se lähtenyt liikkeelle toivotulla tavalla. Pelkäsin koko ajan, että jokin kulmaraudoista pettää. Onneksi näin ei käynyt.
Huomiseksi on luvattu jo vesisadetta.Lumikuormat kasvavat entisestään talvikatosten päällä, kun lumi imee lisää vettä. Jo nyt Puotilan satamassa oli monta katosta pienen huollon tarpeessa. Edelleen hieman ihmettelen sitä, että monet veneenomistajat eivät jätä talvikatoksiin mitään yhteistietoja tms. puhelinnumeroa. Naapuri kyllä tavallisesti osaa ilmoittaa haavereista, jos vain tietää mihin soittaa.

sunnuntaina, marraskuuta 09, 2008

Vene- ja purjehduslehtien anatomia

Lyhyen purjehdusurani ajan olen tilannut kotiin Vene-lehteä. Lehti ilmestyy kuukausittain ja se tarjoaa kaikin puolin tuhdin lukupaketin veneilystä. Joka numerossa julkaistaan moottorivene- ja purjevenetestejä ja matkakertomuksia meriltä sekä esitellään eri vierassatamia.

Muutaman vuoden lukemisen jälkeen olen hieman kyllästynyt Vene-lehteen ja sen lukuisat moottoriveneilyä käsittelevät artikkelit ärsyttävät jokaisella lukukerralla. Purjehtijalle lehti ei niinkään tarjoa niin mittavaa lukunautintoa kuin se voisi. Nykyään plaraan surutta monta sivua pitkät moottorivenetestit. Puuveneilijälle suunnattuja juttuja en edes muista pitkään aikaa lukeneeni. Erilaisia historiakatsauksia eri veneiden historiaan on mukava lukea. Pitäisi ehkä muistaa, että puuvenepurjehtijoita on Suomessa satoja!

Toinen suosittu veneilylehti Venemestari keskittyy mielestäni Vene-lehteä syvällisemmin purjehtimiseen tai purjehduskulttuurin. Toki molemmat lehdet testaavat kaikki Suomeen tuotavat uutuusveneet.

Silti Venemestari on selvästi purjehtijoiden lehti. Sen viimeisimmät juttusarjat vaikuttavat erittäin hyödyllisiltä. Esimerkiksi monta numeroa jatkunut purjehduskoulu esimerkiksi purjeiden säätämisestä on valistanut ainakin minua. Myös puuveneiden korjauksiin keskittyvät jutut, esimerkiksi kylkilaudan vaihdosta, ovat olleet todella mielenkiintoisia. Onneksi en ole vielä pitkään aikaan moisen uran edessä.

Tällä hetkellä kuitenkin harmittaa, kun olen maksanut Vene-lehden tilauksen vielä noin reiluksi vuodeksi eteenpäin. Lopettaisin lehden tilauksen ja vaihtaisin sen Venemestariin. Kahta lehteä en halua tilata.

Vene-lehden ylivoimaisesti parhainta antia tarjoavat testien ohella vierassatamaesittelyt. Niistä olen tehnyt veneeseen satamakansion.

Varmasti samoille jutuille riittää lukijoita vuodesta toiseen. Siksi lehdet ovat antaneet lukijoille arkistot käyttöön, jotta samoista aiheista ei tarvitse yhtenään kirjoittaa. Silti puuveneilyä käsitteleviä juttua kannattaisi päivittää lukijoiden iloksi. Esimerkiksi elokuisesta Viaporin Tuopista lehdessä ei ole kirjoitettu mitään.

lauantaina, marraskuuta 08, 2008

Pystyssä pysyy!

Talvikatos on kestänyt monta syksyistä myräkkää. Katos on pitänyt myös veneen kuivana. Vettä ei ole tihkunut juuri yhtään kannelle. Kannatti virittää extrapeite katoksen katolle.

Talvikaudella suunnitelmassani on maston perusteellinen kunnostus: lakat pois, kevyt hionta sekä kyllästys ja uutta lakkaa pinnalle.

Jatkan myös sisätilojen kunnostamista. Rakennan pentteriin muun muassa käännettävän pöydän. Pohdin myös lämppärin asentamista. Ensin vain pitäisi löytää sellainen jostain, koska suunnitelmissani on ostaa ensisijaisesti käytetty vehje.

Tästä tämä kunnostussuunnitelma etenee.